Olen siis menossa Argentiinaan, niin kuin tiedoissani lukee. Lähden rotareiden kautta, mitä uskallan väittää turvallisimmaksi ja edullisimmaksi tavaksi lähteä vaihtoon. Rotareilla on myös se hyvä puoli, että he pyrkivät järjestämään noin 3 perhettä vuoden aikana, jolloin käsitys maasta ei muodostu vain yhden perheen tapojen perusteella. Minun vaihtovuoteni sijoittuu Pohjois-Argentiinaan, kaupunkiin nimeltä Corrientes. Corrientes sijaitsee Corrientesin provinsissa lähellä Paraguayn rajaa ja asukkaita siellä on vähän vajaa 330 000. Juuri sopivan kokoinen paikka minulle: ei miljoonakaupunki, mutta asukkaita silti paljon enemmän kuin täällä Imatralla :) Paikan suhteen minulle sattui todella hyvä tuuri, sillä Corrientesin pohjoisen sijainnin (eli päiväntasaajan läheisyyden) takia siellä on aina melko lämmin. Corrientesin läpi kulkee myös joki nimeltä Paranà, joten sinne pääsee sitten uimaan kuumalla kelillä =)
Tällä hetkellä minulla on tiedossa yksi hostperhe, johon kuuluu äiti Francisca, 14-vuotias pikkusisko, jonka nimi on myös Francisca sekä minun ikäiseni veli Alejandro (+kissa). Hostveljeni tosin lähtee vaihtoon Belgiaan luultavasti jo ennen kuin minä saavun Corrientesiin, joten en varmaan häntä ehdi tavata :( Alustavasti lähtöni ajoittuu välille 15.-30. elokuuta, mutta tähän ajankohtaan voi vielä tulla muutoksia. Luultavasti huomenna paperini tulevat postissa Argentiinasta takaisin minulle, joten ehkä sitten saan lisätietoja mm. vastaanottavasta rotaryklubista, vakuutusasioista, viisumihakemuksen tekemisestä...ja kaikesta muusta mahdollisesta :D Siihen asti, adios! <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
pistäkäähän kommenttia tulemaan, mielelläni niihin vastailen jos vaan osaan :)